top image
Content Management Powered by CuteNews
Havinen ja Inkiläinen tasasivat pisteet Botniaringillä.
Botniaring2_2009

Edellisestä kilpailuviikonlopusta oli kulunut vajaa kuukausi ja paikkana silloinkin Jurvan Botniaring. Mukaan oli saatu kaksi uutta nimeä, Kim Mattsson sekä Petri Armivesi, tervetuloa joukkoon!

Sää ei edellisellä kerralla ollut kovinkaan mairitteleva, eikä nytkään riemun kiljahduksia kuulunut. Rata pysyi tällä kertaa koko viikonlopun aikana kohtuullisen kuivana, mutta lämpötilassa oli vielä huimasti parannettavaa. Jotain kertoo se, että yöllä elohopea oli kutistunut reilusti pakkasen puolelle.Nähtiimpä viikonlopun aikana pariin otteeseen rakeitakin.

Mutta mitäpä sitä säillä surkuttelemaan, niillä mennään mitä tarjotaan ja kyllähän sitä mentiinkin.Vaasalainen Janne Havinen toi ajokkinsa kalkkiviivalle rataennätysajassa kahdesti. Myös Sami Inkiläinen ehti viime vuonna ajetun rataennätyksen nurkille.

Aika-ajossa jo saatiin viitteitä siitä, että vauhti on kärkipään kuljettajilla kohdallaan. Havinen ja Inkiläinen ajoivat omalle sekunnilleen jättäen muut kauas taakseen. Kolmanneksi ajoi kärkipään vakionimi Jouni Eskola. Neljännelle tilalle täräytti Naantalin Markku Kivinen uuden karhealla kilpurillaan. Hyvin on Markulla vauhti säilynyt, kun edellisestä kilpailusta on kulunut nelisen vuotta.
Viime vuoden voittaja Jurvasta sekä vuosinumerolla 2 ajava Jouni Lempinen kärsi edelleen pahoista ongelmista, eikä vauhtia meinannut löytyä. Sijoitus vasta 17. Kim Mattsson vastasi yhdestä aika-ajon parhaimmista suorituksista. Mies nimittäin paransi aikaansa perjantain harjoitteluihin verrattuna yli 12 sekuntia!!
Aika-ajon tulokset (www.mylaps.com)

Ensimmäiseen lähtöön järjestäydyttiin 22 auton voimin. Lähtövalojen sammuessa Jouni Eskola kiilasi itsensä piikkipaikalle perässään Havinen ja Inkiläinen. Markku Kivinen jäi viivalle asemoimaan kakkosvaihdetta oikeaan loveen ja putosi sijalle 7. Kärkiviisikko ensimmäisellä kierroksella Eskola, Havinen, Inkiläinen, Kankaanmäki, Luomanperä. Kärkiviisikosta Luomanperä jätti kisan kesken toisella kierroksella keinuvivun katkettua.

Eskola ehti nauttia johtopaikasta kahden kierroksen verran, kunnes Havinen ohitti ja meni menojaan. Neljännellä kierroksella Eskola oli jo antautunut myös Inkiläiselle ja lopulta joutui samaisella kierroksella keskeyttämään konevikaan. Samalla kierroksella myös Jukka Kankaanmäki keskeytti, kun moottori alkoi antamaan tärinää sen verran. Eikä mikään ihme, kampiakseli oli mennyt poikki.

Keskeytysten johdosta Hyrske ja Kivinen taistelivat kolmannesta sijasta tiukasti loppuun asti. Pidemmän korren veti Kivinen, joka pitkän tauon jälkeen siis suoraan podiumille!

Keskeyttäneiden joukossa olivat myös Jukka Inkiläinen ja Kari Hartus.

Havinen ajoi reilun kahden sekunnnin erolla voittoon ja ajoi samalla omissa nimissä olevan rataennätyksen uusiksi luvuin 1:27.081.
Lähtö1 tulokset (www.mylaps.com)

Toisessa lähdössä viivalle saatiin 19 autoa. Joukosta puuttui Jukka Kankaanmäki, Kari Hartus ja Sami Hyrske.

Sami Inkiläinen sai hyvän lähdön yhdeksänneltä sijalta ja otti kilpailun johtopaikan jo toisella kierroksella. Havinen liimautui Inkiläisen kannoille kolmannella kierroksella ja parivaljakko lähti omille teilleen. Kärkipaikka vaihtui kilpailun aikana moneen otteeseen, mutta lopulta Sami Inkiläinen sai raapaistua ratkaisevan 0,4 sekunnin eron ja otti toisen lähdön voiton. Havinen äityi kakkospaikalla kiukkuiseen vauhtiin ja kilpailun neljännellä kierroksella syntyi jälleen uusi rataennätys. Tällä kertaa mentiin jo alle maagisen 1:27 ajan. Tällä hetkellä voimassa oleva rataennätys on siis 1:26.865. Keskinopeus rataennätysajalla on huimat 108.499 km/h.

Kärkikaksikon takana Jouni Eskola ja Jeremi Mattsson kävivät tiukan kamppailun kolmannesta sijasta. Mattsson sai muutaman kierroksen pidettyä Eskolaa takanaan, mutta kolmella viimeisellä kierroksella joutui taipumaan Eskolan kokemukselle. Kaksikolla maalissa eroa vaivaiset 0,2 sekuntia.

Jukka Inkiläinen paranteli haavojaan ensimmäisen lähdön keskeytyksestä ja ajoi sijalle 5.

Lähtö 2 tulokset (www.mylaps.com)

Toisen lähdön kolme parasta poseeraamassa podiumilla.
Botniaring2_2009


Tässä Mini-1000 Team Ry:n puheenjohtaja Sami Hyrske ojentamassa Janne Haviselle palkintoa sekä onnittelemassa uudesta rataennätyksestä.

Botniaring2_2009

Seuraava osakilpailu ajetaan Vetelissä Kemoralla 11-12.7.2009. Nähdään siellä!
Kirjoitettu 14.6.2009, Mikko
Nimi:
Hymiöt: smile wink wassat tongue laughing sad angry crying 

| Unohda minut
1

Tästä puhutaan...

Lorainefups kirjoitti 29.10.2015
Top online pharmacy to Order Losec Visa...

BennettMr kirjoitti 27.10.2015
http://volcanogrup.com/media/category.ph...

KatelynRor kirjoitti 26.10.2015
Medicine Allegra Empty Stomach Viagra N...

Ronniebig kirjoitti 26.10.2015
klo.lesley.edu/wp-content/uploads/2014/0...

Natashawemi kirjoitti 19.10.2015
Norvasc Benefits Cats Sham Allergy...


Päivitetty: 17.9.2015 16:18:55.