top image
Content Management Powered by CuteNews
Raportti, Avoin Race Botniaring
botniaring_2009_palkinnot2
Kuten jo monena aikaisempanakin vuonna, Jurvan Botniaringillä sää on joko aurinkoinen tai sateinen. Näin myös perinteitä kunnioittaen tänä vuonna. Perjantain harjoittelupäivä oli aurinkoinen ja lauantaina satoi aamusta iltaan. Perjantaina moni oli jo saapunut alkujännitystä purkamaan ja hiomaan vauhtia kohdilleen. Hieman perjantaina epäilytti viilata kuivan kelin säätöjä kohdilleen, koska lauantaiksi oli luvattu vesisadetta. No ainakin kuljettajat saivat kierroksia alle.

Lauantai sitten toden totta aukesi sateisessa säässä ja aamukatsastuksen jälkeen alettiin arpomaan säätöjä kohdilleen lämmittelyajoa varten. Tiedossa oli tiivis päivä, koska kilpailu oli normaalista poiketen yksipäiväinen.

Jo tässä vaiheessa voidaan todeta, että Sami Inkiläinen oli päivän nimi. Sami nappasi kaikki päivän merkitykselliset ajot nimiinsä ja täräytti koristeeksi kakun päälle kaikkiin nopeimman kierrosajan. Toista kauttaan mineissä ajava Sami ajaa tällä kaudella tosissaan mestaruudesta.

Aika-ajoon starttasi kaikki 20 ilmoittautunutta Miniä. 10 minuutin luisuttelun jälkeen nopein oli Sami Inkiläinen, toinen Jouni Eskola ja kolmas hallitseva mestari Janne Havinen.

8 kierroksen kilpailulähtöön lähdettiin vesisateessa ja kaikki olivat varmasti jo aamupäivän ajojen jälkeen muistanut laittaa huurteen estoa ikkunoihin. Inkiläinen otti viivalta nopeimman reaktiolähdön, niin nopean että tuomaristo palkitsi suorituksen aikasakolla. Kyseessä oli Inkiläinen sr.

Ensimmäisen kierroksen taittuessa kympin kärki oli tasaisena liikkeellä Sami Inkiläisen johdolla. Luomanperä sai antautua neljänneltä sijalta ensimmäisellä kierroksella muutaman sijan, kun kokeneemmat Oja, Kankaanmäki ja Hotakainen näyttivät ajolinjoja. Viime vuoden sarjakakkonen Jouni Lempinen kärsi selvästi pito-ongelmista ja mies löytykin kaukaa kärkijoukon takaa. Kilpailun edetessä Inkiläinen vahvisti johtoaan ja takana käytiin tiukkaa taistoa sijoista 2-5. Peltikolhuilta säästyttiin mukavasti, mutta muutama keskeytys tapahtui.

Jukka "reaktio" Inkiläinen joutui harmikseen keskeyttämään venttiilikoneiston pettämiseen. Luomanperällä samaa ongelmaa ja matka jäi kesken puoli kierrosta ennen ruutulippua, kun jo kakkospaikka ja Eskolan päänahka oli kiikarissa. Viimeisellä kierroksella myös Hotakainen parkkeerasi ajokkinsa radan sivuun sijalta 4 akun loputtua. Talvella tehty akun pienennys osoittautui huonoksi hankkeeksi. Hallitseva mestari Havinen kiitti ja kumarsi ja nousi viidenneltä sijalta suihkuttelemaan shampanjaa palkintokorokkeelle.

Toiseen kilpailulähtöön startattiin totutun säännön mukaan. Kymmenen nopeinta kuljettajaa käännetyssä järjestyksessä ja loput maaliintulojärjestyksessä. Tästä lähdöstä viivalta puuttui Tomi Tuokko ja Sami Hyrske teknisien ongelmien vuoksi sekä Kari Hartus jolla auto ei enää suostunut käynnistymään.

Lähdöstä päästiin siististi liikkeelle ja jo pian Sami Inkiläinen oli paikallaan kärjessä. Havinen ja Eskola taistelivat koko kisan kakkospaikasta ja tässä erässä Havinen veti pidemmän korren. Neljännellä kierroksella Jukka Ojan ja Jeremi Mattssonin tiukka kamppailu päättyi pitkän suoran päässä, kun ensin Ojan auto lähti jarrutuksessa luisuun ja samalla Mattssonin mini luisui Ojan kylkeen. Tämän seurauksena molemmat joutuivat keskeyttämään. Luomanperä kiitti ja nousi neljännelle sijalle ajamaan Havista ja Eskolaa takaa. Kierrokset kuitenkin loppuivat kesken.

Inkiläinen siis keräsi isoimmat marjat omaan koriinsa ja jätti muut maistelemaan pienempiä. Inkiläisen takana Eskola ja Havinen ovat tasapisteissä kakkosena. Neljäntenä on kaksi tasaista lähtöä ajanut Jukka Kankaanmäki ja viidentenä kahdella kahdeksannella sijallaan Reima Heinäjoki. Luomanperä on ensimmäisen lähdön keskeytyksen ansiosta harmillisesti kuudentena.

Seuraava osakilpailu kisataan myös Botniaringillä kesäkuun alussa. Nähtäväksi jää saadaanko autoissa pitää sadekelin säädöt.

Jurvassa nähdään taas!
Kirjoitettu 12.5.2009, Mikko
Nimi:
Hymiöt: smile wink wassat tongue laughing sad angry crying 

| Unohda minut
1

Tästä puhutaan...

Lorainefups kirjoitti 29.10.2015
Top online pharmacy to Order Losec Visa...

BennettMr kirjoitti 27.10.2015
http://volcanogrup.com/media/category.ph...

KatelynRor kirjoitti 26.10.2015
Medicine Allegra Empty Stomach Viagra N...

Ronniebig kirjoitti 26.10.2015
klo.lesley.edu/wp-content/uploads/2014/0...

Natashawemi kirjoitti 19.10.2015
Norvasc Benefits Cats Sham Allergy...


Päivitetty: 17.9.2015 16:18:55.