top image
Content Management Powered by CuteNews
Jurva Botniaring 5-6.7 2014
Viikonloppuksi povattiin kuumaa, ja sellainen siitä tuli. Upea keli ja olosuhteet
ennakoi kaikille hyvä kisaviikonloppua. 22 ilmoitautunutta
AIKAAJOT
1.HOTAKAINEN
 2. HAVINEN
3. SILLANPÄÄ

 LAUANTAI
1. HAVINEN
2. SILLANPÄÄ
3. BEHM

SUNNUNTAI
1. SILLANPÄÄ
2. BEHM
3. J. MATTSSON
Kirjoitettu 6.7.2014, Kim
Kommentit 0
Haviselle kolmen suora

Kemoralla ajettiin aiemmista vuosista poiketen kolme kilpailulähtöä viikonlopun aikana. Yksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina. VUA:n Jouni Havinen tyhjäsi pajatson ja nappasi voiton kaikista kolmesta. VetUA:n Ari-Pekka Sillanpää seurasi hyvänä kakkosena ja otti kolme kakkossijaa. VetUA:n Kimmo Tunkkari oli kaksi kertaa kolmas ja kerran neljäs. Aika-ajoissa paalupaikalle ajanut VetUA:n Jani Hotakainen oli toisessa lähdössä kolmas. Hotakaisen vauhti oli muuten viikonlopun aikana kohdallaan, mutta ongelmat pudottivat kahdessa lähdössä sijoituksen häntäpäähän

Erityishuomioitavaa viikonlopun kilpailussa oli todella hyvä kilpailijoiden määrä (25kpl) ja varsinkin järjestävän seuran VetUA:n edustus oli kohdallaan kahdeksalla kuljettajalla.
Kirjoitettu 9.6.2014, Mikko
Kommentit 0
Kausi 2012 pakettiin Botniaringillä

Botniaring2
Kuva: Mikko Luomanperä

Kausi 2012 ajettiin päätökseen Kurikan Botniaringillä 15-16.9. Näillä näkymin viimeistä kertaa kyseisellä rataprofiililla. Radan muutostöiden pitäisi valmistua kaudeksi 2013.

Botniaringillä parhainta vauhtia piti Vaasan Jouni Havinen, joka nappasi voitot molemmista lähdöistä.

Kirjoitettu 18.9.2012, Mikko
Kommentit 0
Luomanperä tuplavoittoon myös Ahvenistolla
Historic Grand Race 2012
Historic Race Finlandin kauden päätapahtuma ajettiin tuttuun tapaan Hämeenlinnan Ahvenistolla. Sää oli koko viikonlopun ajan mukavan lämmin vaikka vesisadettakin saatiin niskaan. EPUA:n Mikko Luomanperä nappasi voitot molemmista lähdöistä.

Kirjoitettu 26.8.2012, Mikko
Kommentit 0
Luomanperä sarjakärkeen Vauhtiajoissa


Seinäjoen katurata osoittautui jälleen tapahtumarikkaaksi kilpailupaikaksi, jossa EPUA:n Mikko Luomanperä onnistui parhaiten ja nappasi kotikisassaan kaksi voittoa.

Kirjoitettu 16.8.2012, Mikko
Kommentit 0
Kaksi kilpailuviikonloppua paketissa
Hotakainen
Kuva: Matti Luomanperä

Kun kaksi viikonloppua ja neljä kilpailulähtöä on saatu päätökseen, kokonaistilanteen piikkipaikkaa pitää hallussaan kolmen voiton siivittämänä Vetelin Jani hotakainen. Toisella sijalla keikkuu EPUA:n Mikko Luomanperä ja kolmantena Vetelin Ari-Pekka Sillanpää.

Kirjoitettu 24.7.2012, Mikko
Kommentit 0
Kausi 2011 saatu päätökseen
kuva
Kuva: Matti Luomanperä

Mini 1000 ratasarjan järjestyksessään 33. kausi on saatu pakettiin. Taakse on jäänyt jälleen viisi kilpailuviikonloppua ja kymmenen lähtöä, joista pari päästiin kurvailemaan katuratamaisemissa isomman yleisön edessä.

Kirjoitettu 10.10.2011, Mikko
Kommentit 8
Inkiläinen nappasi voitot, Luomanperä mestaruuden
GR lahto 1

Ahvenistolla ajetussa Historic Grand Racessa nähtiin hienoja kamppailuja sekä mestaruuden ratkeaminen. Sami Inkiläinen korjasi voitot molemmista lähdöistä.

Kirjoitettu 26.8.2011, Mikko
Kommentit 0
Luomanperä ei antanut kotiradallaan muille mahdollisuuksia

EPUA:n Matti Luomanperä ei antanut kenenkään yllättää Seinäjoella kotiradallaan. Luomanperä nappasi molemmista lähdöistä voitot ja näin ollen voittoputki venyi tällä kaudella jo kuuteen.

2011 Vauhtiajot
Luomanperän ovea tuli Seinäjoella koristamaan pari ykköspaikkaa lisää

Kirjoitettu 26.7.2011, Mikko
Kommentit 0
Luomanperän voittoputki sai jatkoa Kemoralla
Luomanpera
Botniaringillä pöydän putsannut EPUA:n Matti Luomanperä jatkoi samaan malliin myös Vetelin Kemoralla ottamalla molempien lähtöjen voitot.

Kemoraa nähtiin kiertämässä myös 60-vuotissyntymäpäiviään viettänyt vuoden 1990 CUP mestari Mauno Mäkelä.

Kirjoitettu 17.7.2011, Mikko
Kommentit 0
Luomanperälle voitot Botniaringiltä
Luomanpera

EPUA:n Matti Luomanperä nappasi tuplavoitot Jurvassa ajetusta kauden avauksesta. Luomanperä kellotti aika-ajoon ja molempiin kilpailulähtöihin nopeimmat kierrosajat.

Kirjoitettu 16.7.2011, Mikko
Kommentit 0
Kilpailuraportti, Historic Grand Race 2010
Grand Race

Historic Race Finlandin järjestämä kauden päätapahtuma Ahveniston moottoriradalla veti tänäkin vuonna paikalle runsain joukoin niin kilpailijoita kuin yleisöäkin. Autoja nähtiin viikonlopun aikana viivalla melkein 200 kappaletta.

Kirjoitettu 24.8.2010, Mikko
Kommentit 1
Kilpailuraportti, Vauhtiajot 2010
Jälleen olivat Minit mukana Vauhtiajoissa muutaman vuoden tauon jälkeen. Mukana kilpailemassa olivat kaikki Historic Race koppiautoluokat sekä hurja määrä Legendsejä (54kpl). Mini 1000 autoja oli saapunut kurvailemaan reilun kahden kilometrin mittaista katurataa 14 kpl...
Kirjoitettu 5.8.2010, Mikko
Kommentit 6
Kilpailuraportti, Botniaring 2010
1279032783
Kauden 2010 toinen osakilpailu ajettiin Jurvan Botniaringillä erittäin lämpimissä olosuhteissa. Aurinkoa saatiin koko viikonlopun ajan vähintään riittävästi.
Kirjoitettu 13.7.2010, Mikko
Kommentit 1
Kilpailuraportti, Kemora 2010

Kauden 2010 avauskilpailu ajettiin Kemoralla. Ajankohta ei kilpailuviikonlopulle ollut paras mahdollinen. Yo-juhlat ja valmistujaiset karsivat osallistujia jonkin verran pois lähtöviivalta. Minejä kilpailussa oli mukana 12 ja mukana oli mukavasti uusiakin kuljettajia.
Kirjoitettu 13.6.2010, Mikko
Kommentit 1
Sami Inkiläiselle Ahvenistolta tuplavoitto ja mestaruus
Sami Inkilainen
Sami Inkiläinen korjasi kotiradaltaan mukaansa kaiken - paalupaikan, lähtöjen voitot sekä Mini 1000 CUP mestaruuden. Näin ollen Havisen kahden mestaruuden putki katkesi tähän kauteen ja miehen on tyytyminen hopeaan.
Kirjoitettu 31.8.2009, Mikko
Kommentit 2
Havinen ja Inkiläinen omaa luokkaansa Kemoralla
Kemora_2009Havinen ja Inkiläinen tasasivat jälleen pisteet vaikka Inkiläinen ylitti molemmissa lähdöissä maaliviivan ensimmäisenä. Jouni Eskola pokkasi molemmista lähdöistä kolmannen pokaalin.
Kirjoitettu 14.7.2009, Mikko
Kommentit 1
Havinen ja Inkiläinen tasasivat pisteet Botniaringillä.
Janne Havinen ja Sami Inkiläinen ottivat voitot mieheen Botniaringillä käydyissä kilpailulähdöissä...

Botniaring2_2009
Kirjoitettu 14.6.2009, Mikko
Kommentit 0
Raportti, Avoin Race Botniaring
botniaring_2009_palkinnot2
Valta vaihtumassa Mini 1000 luokassa? Siinä visainen kysymys. Sami Inkiläinen putsasi pöydän sateisessa Jurvan avauskilpailussa...
Kirjoitettu 12.5.2009, Mikko
Kommentit 0
Inkiläiset hallitsivat Alastarolla
Jukka ja Sami Inkiläinen hallitsivat Alastaron aika-ajoa ja kilpailulähtöä. Isä inkiläinen vei aika-ajon märällä radalla nimiinsä ja poika viidentoista kierroksen kilpailun kuivalla kelillä. '2008_Alastaro_Sinkilainen'
Sami Inkiläinen vei kauden päätöskilpailun nimiinsä.
Kirjoitettu 25.9.2008, Mikko
Kommentit 0
Legends Festival paketissa - Havinen uusi mestaruuden
'MRL_mini'
Legends Festival lauantaipäivän aikataulu oli tiivis, joten suurempia teknisiä ongelmia ei ollut päivän aikana aikaa ratkoa. Sää oli koko päivän kohtuullisen viileä mutta vesisadetta ei onneksi saatu.
Kirjoitettu 17.9.2008, Mikko
Kommentit 0
Tuulettaako Havinen Botniaringillä mestaruutta vai ottavatko Jounit ohjat käsiinsä?
'Lahtojarjestely'
Kaiken osuessa kohdalleen vuoden 2007 Mini 1000 sarjan mestarilla Janne Havisella on mahdollisuus uusia mestaruutensa jo ennen kauden päätösviikonloppua. Tosin Jouni Lempisellä ja Jouni Eskolalla on varmasti tähän vielä sanansa sanottavana.
Kirjoitettu 1.9.2008, Mikko
Kommentit 0
Janne Havinen ja Jukka Kankaanmäki Grand Race voittajat
'karkikolmikot'
Janne Havinen ja Jukka Kankaamäki ottivat arvokkaat voitot Historic Race kiertueen päätapahtumassa Ahvenistolla. Viikonlopulle kilpailun järjestäjä oli tilannut melko aurinkoisen sään ja paikalla tapahtumaa oli seuraamassa kiitettävä määrä yleisöä. Onnistunut viikonloppu kaiken kaikkiaan.
Kirjoitettu 31.8.2008, Mikko
Kommentit 0
Lempinen ja Havinen voittoihin Kemoralla
'Havinen,Lempinen_Kemora2008'
Janne Havinen, Jouni Lempinen. Kuva: Mikko Luomanperä
Lauantaina Jouni Lempinen nappasi uransa ensimmäisen voito Mini 1000 luokassa. Havinen palasi voittokantaan sunnuntaina... 

Kirjoitettu 19.7.2008, Mikko
Kommentit 0
Havinen ylivoimainen Botniaringillä
Havinen jatkoi Botniaringillä siitä mihin viime vuonna jäi... 'Havinen'
Janne Havinen.
Kuva: Mikko Luomanperä

Kirjoitettu 16.7.2008, Mikko
Kommentit 0

Tästä puhutaan...

Lorainefups kirjoitti 29.10.2015
Top online pharmacy to Order Losec Visa...

BennettMr kirjoitti 27.10.2015
http://volcanogrup.com/media/category.ph...

KatelynRor kirjoitti 26.10.2015
Medicine Allegra Empty Stomach Viagra N...

Ronniebig kirjoitti 26.10.2015
klo.lesley.edu/wp-content/uploads/2014/0...

Natashawemi kirjoitti 19.10.2015
Norvasc Benefits Cats Sham Allergy...


Päivitetty: 17.9.2015 16:18:55.